Hyppää sisältöön

Sosiaalinen vastuu

Laajemmalti tarkasteltuna kestävä liiketoiminta tarkoittaa meille myös aktiivista yhteiskunnallista osallistumista. Finnlines osallistuu monin tavoin yhteiskunnan ylläpitämiseen ja kehittämiseen. Varmistamme huoltovarmuutta, työllistämme, koulutamme ja osallistumme sekä päätöksentekoprosesseihin että tutkimustyöhön.

Työntekijät ja muut sidosryhmät


Valmiina palvelemaan

Finnlines on kansainvälinen yritys, jolla on yli 1 800 työntekijää seitsemässä eri maassa. Vuoden 2024 lopussa merellä työskenteli 1 106 henkilöä ja maissa 747. Meillä on erittäin sitoutuneita työntekijöitä. Merihenkilöstön keskimääräinen työsuhteen pituus on 7 vuotta, maissa varustamotoiminnoissa työskentelevän henkilöstön yli 12 ja satamissa työskentelevän henkilöstön yli 16 vuotta.

Pyrimme parhaaseen mahdolliseen suorituskykyyn, jonka saavutamme huippuosaamisella, tehokkailla laivoilla sekä keskittymällä reitteihin, joissa laivojen täyttöaste on mahdollisimman korkea sekä meno- että paluuliikenteessä.


Arvoa pitkällä aikavälillä

Haluamme olla asiakkaillemme luottokumppani tarjoamalla heidän käyttöönsä turvallisia ja laadukkaita merikuljetuspalveluita. Kehitämme palvelutuotteitamme rahtiasiakkaiden ja matkustajien tarpeiden mukaan. Tarjoamme luotettavan meriyhteyden niin yksityiselle kuin julkiselle sektorille – asiakkaista toimittajiin ja palveluntarjoajiin ympäri Eurooppaa.

Merenkulkualan koulutus

Osallistumme Suomessa merenkulkualan koulutukseen ohjaamalla kansi-, kone- ja talouspuolen harjoittelijoita. Vuosittain yli puolet kaikista merenkulkualan opiskelijoista, yli 250, suorittaa harjoittelujaksojaan laivoissamme.

Turvallisuus ensin – myös ammattilaiset harjoittelevat

Laivojen tulee täyttää monet kansainväliset turvallisuussäännöt, ennen ne voivat aloittaa liikennöinnin. Säännöt edellyttävät myös säännöllisiä hätätilanneharjoituksia, joissa testataan varusteet, pelastusvälineistö ja niiden käyttö sekä miehistön kyky toimia yllättävissä tilanteissa. Osaamisen kehittämiseksi simuloidaan todellisia tilanteita ja miehistö harjoittelee myös viranomaisten, kuten pelastuslaitoksen ja rajavartioston kanssa.

Kaikilla miehistön jäsenillä on nimetyt tehtävät laivan hälytysorganisaatiossa, esimerkiksi palontorjunta, matkustajien evakuointi ja ensiavun antaminen.

Huoltovarmuus

Finnlines on yksi suurimmista yhtiöistä Suomessa, joka varmistaa maan huoltovarmuuden. Finnlines kuljettaa yli kolmasosan miljoonasta kumipyöräyksiköistä, jotka viedään meritse Viroon, Ruotsiin ja Saksaan. Vuonna 2024 Finnlines kuljetti yli 785 000 lastiyksikköä ja 1 234 000 tonnia yksiköissä määrittelemätöntä rahtia. Käytännössä Finnlines siis yhdistää Suomen muuhun  Eurooppaan.

Päätöksenteko

Suomen ja Ruotsin varustamoyhdistysten jäsenenä Finnlines on aktiivisesti mukana kehittämässä EU:n ja IMO:n säännöstöjä, joilla kehitetään entistä vastuullisempaa merenkulkua.

Ympäristö- ja turvallisuusasioiden kannalta tärkeimmät sidosryhmät ovat lippu- ja satamavaltion viranomaiset, omistajat, asiakkaat, henkilöstö, satamaoperaattorit, luokituslaitokset ja toimittajat sekä satamien ja väylien lähiasukkaat.

Ympäristötutkimus

Ympäristössä tapahtuvien muutosten ymmärtäminen ja jatkuva seuraaminen on välttämätöntä hyvän päätöksenteon kannalta.

Olemme antaneet mahdollisuuden tehdä laivoillamme tutkimustyötä yli 20 vuoden ajan. Tutkijat ovat voineet seurata Itämeren tilaa ja tehdä mittauksia.

Pitkän ajan projekteja:
  • Alg@line, Itämeren vedenlaadun automaattinen seuranta Finnmaid-laivalla, Suomen Ympäristökeskus, SYKE
  • MEPTEK, merenkulun päästövähennystekniikoiden vertailu, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu, XAMK
  • COMPLETE, laivojen mukana Itämerelle tulevien, mahdollisesti haitallisten vieraslajien tutkimus, mukana useita Itämeren alueella toimivia tutkimuslaitoksia ja yliopistoja
  • IHATEC, Propeller slip stream induced erosion phenomena , Braunschweigin ja Hampurin yliopistojen johtama projekti, yhteistyössä mukana WK Consult ja BAW